Selvitä mitä matematiikantaidoillesi kuuluu tällä nopealla testillä – vain aniharva aikuinen onnistuu

Mitä vanhemmaksi tule, sitä tärkeämpää on muistaa huolehtia aivojen vireydestä ja todella ”jumpata” niitä.

Tässä on siihen oiva tehtävä. Se voi tuntua vaikealta, mutta toisaalta se tehtävä, joka yläkoululaisten pitäisi osata ratkaista.

Käytämme matematiikkaa periaatteessa koko ajan.

Usein se tapahtuu kuitenkin automaattisesti – ilman että me ajattelemme sitä. Yksinkertaisempi matematiikka on mielessämme, ja harvat meistä joutuvat ottamaan esiin laskimen selvittääkseen, mikä on 1+1.

LUE MYÖS: Oppilaan tuli piirtää Suomen lippu kokeessa – hänen virheensä sai opettajan nauramaan kippurassa

Kadonnut ajan kanssa

Kun kyse on haastavammista laskutehtävistä monilla meistä kuitenkin menee sormi suuhun.

Muistan, kun lapseni olivat koulussa ja tarvitsivat apua läksyjen tekemisessä. Mitä tuli matematiikkaan, ei kulunut aikaakaan ennen kuin he olivat minua parempia siinä.

Se, mitä opin koulun penkillä, oli valitettavasti kadonnut ajan myötä. Ehkä juuri siksi, että sitä vain laskee harvoin enää monimutkaisempia lukuja.

Ratkaise ongelma ilman laskinta

Siksi ajattelin, että tänään voisimme laittaa aivomme ”hikoilemaan” astetta mutkikkaammalla matemaattisella tehtävällä. Tehtävä on itse asiassa melko yksinkertainen, mutta on tärkeää, että tietää missä järjestyksessä eri osat pitää laskea.

No niin. Oletko valmis? Tässä tulee tehtävä:

1 + 1 + 1 – 1 x 2 – 0 = ?

Osaatko ratkaista? Jos et, ilmoitamme vastauksen alla.

Ratkaisu

No niin, tämän kuvan alla tulee oikea ratkaisu.

Kuvan lähde: Pexels

Ensin lasketaan kertolasku.

1 x 2

1 x 2 = 2

Nyt tehtävä näyttää tältä:

1 + 1 + 1 – 2 – 0

Loppu onkin todella helppo:

3-2

LUE MYÖS: Vain 10% aikuisista osaa ratkaista tämän matematiikantehtävän ilman laskinta

Onnistuitko? Paina JAA-painiketta, niin voit kutsua ystäväsikin hauskan pikku aivojumpan äärelle!