Koirat kiusaavat kissaa uima-altaalla – mutta katso nyt, kun mirri kostaa armottomasti

Ei ole mikään uutinen, etteivät kissat ja koirat välttämättä tule toimeen. Se on nähty useaan otteeseen, niin elokuvissa kuin tosielämässä.

Muistan lapsuudestani, kun kissamme Barbi työnsi päänsä ovesta ja naapurin koira, joka oli usein ulkona takapihalla, alkoi haukkumaan kuin hullu.

Mutta monien koirien ja kissojen välillä on myös lämpimiä suhteita. Monissa perheissä ne onnistuvat asuvat saman katon alla sulassa sovussa, jopa ystävinä.

Sekä koirat että kissat ovat uskomattoman ihania. Ne voivat muodostaa uskomattoman vahvoja siteitä ihmisten kanssa, mutta joskus ne myös keksivät kaikenlaisia hullutuksia. Se, että et koskaan tiedä mitä voi tapahtua on mielestäni yksi suuri osa lemmikkien viehätyksestä.

Alla olevalla videolla näemme kissan makoilemassa uima-altaalla. Samaan aikaan kaksi koiraa juoksee sen ympärillä – ja kissa on silminnähden ärtynyt.

Kissa kostaa

Se ei pääse eroon koirista, mutta videon lopussa kaikki saa odottamattoman käänteen, jolle on vaikea olla nauramatta!

En halua paljastaa liikaa, katso video itse alta:

Jaa tämä artikkeli, jos se sai sinut hyvälle tuulelle!