Isä sai tarpeekseen ”bilenaapureista”, jotka herättivät vauvan – nousi aamunkoitteessa antamaan heille opetuksen

Vanhemmuus on suuri ja jännittävä lahja.

Sen lisäksi se on kuitenkin myös hirvittävän paljon työtä ja unettomia öitä – etenkin muutaman ensimmäisen vuoden aikana. Kun vihdoin on saanut pienokaisen nukahtamaan on mölyävät naapurit viimeinen asia, jonka haluat lähellesi.

Lue myös: Tässä on maailman suurin suu – katso nyt, kun nainen avaa valtavan ”jättikitansa”

Mölyävät naapurit todella voivat ottaa päähän. Tietysti ihmisten välillä täytyy saada juhlia, mutta jos karnevaalit yläkerrassa ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä nätisti pyytäminen auta, saattaa käydä mielessä poliisillekin soittaminen.

Loistava suunnitelma tehty

Juuri näin kävi Timmylle. Naapurit juhlivat viiteen asti aamulla herättäen hänen vaimonsa ja heidän vauvansa useita kertoja saman yön aikana.

Hän soitti poliisille, mutta koska oli perjantai-iltana, heillä oli kova kiire.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Timmy sai tarpekseen.

lopulta Timmy keksi suunnitelman kostaakseen naapurin bilehileille ja päätti kuvata koko prosessin.

Nousi kukonlaulun aikaan

Naapurit lopettivat juhlimisen vasta viideltä aamulla. Silloin Timmy oli valmiina.

Hän astetti videokameran ikuistaakseen kostonsa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvan lähde: Youtube

Sitten Timmy alkoi töihin – hän hiipi naapureiden tontille, torvi mukanaan ja alkoi soittaa sitä.

Videon perusteella näyttää siltä, että sattaa kestää tovi ennen kuin naapurit taas juhlivat…

Lue myös: Vitsi: Kari jätti vaimonsa ilkeällä kirjeellä – tämän nerokas kosto saa kuitenkin sian itkemään

Katso koko klippi alta!

Paina nyt JAA-painiketta, jotta myös ystäväsi näkevät tämän.

 

Lue lisää aiheesta...