Nainen epäili, että poikaystävä petti häntä – järjesti tälle nerokkaan ansan, jota sika ei hevin unohda

Uskottomuus on yksi pahimmista asioista, jonka voi tehdä toiselle ihmiselle. Henkilölle, jota väittää rakastavansa, kaiken lisäksi.

Uskottomat siat saavat harvoin ansionsa mukaan – mutta kun he saavat, on lähes mahdotonta olla nauramatta. Kuten alla olevalla videolla, jossa Jade epäili poikaystävänsä pettävän ja viritti tälle ansan.

Amerikkalainen Jade Hik oli ollut poikaystävänsä kanssa puolitoista vuotta, mutta suhde oli alkanut takkuilemaan viimeisen parin kuukauden aikana.

Viesti tuntemattomasta numerosta

Eräänä päivänä Jade huomasi, että hänen poikaystävänsä sai viestejä numerosta, jota hän ei ollut tallentanut puhelimeensa. Kun Jade katsoi sitä, hän huomasi, että numero kuului poikaystävänsä ex-tyttöystävälle.

Mutta sen sijaan, että Jade olisi suuttunut poikaystävälleen, hän päätti testata tätä.

Youtube

Jade pyysi ystäväänsä Hayleyä lähettämään poikaystävälle tekstiviestin jossa kutsui pojan treffeille.

Ikävä kyllä Jaden pahin pelko kävi toteen, liero meni niin pitkälle, että varasi hotellihuoneen tapaamista varten.

Oli aika siirtyä Jaden suunnitelman kakkososaan…

Lue myös: Mies tilasi koko ruokalistan vaikka oli ”unohtanut” lompakkonsa kotiin – silloin nainen antoi huijarille elämänsä opetuksen

”Olen Hayley”

Poikaystävä lähti hotellille odottaen kuumia treffejä ja intohimoista seksiä rakkaansa ystävän kanssa. Mutta kun hän koputti oveen, häntä vastassa ei ollutkaan Hailey.

Poikaystävä kohtasi ovella joka petturin pahimman painajaisen – pilkkanaan pitämänsä tytön isän.

Youtube

– Hei, minä olen Hayley, kuulemme varsin vihaisen kuuloisen isän sanovan videolla.

– Ja minä olen ex-tyttöystäväsi, lisää Jade, kun taas poikaystävä seisoo paikallaan eikä näytä mitään tunteita.

Katso koko video tästä alta:

Kuinka hienoa nähdä, että hän sai ansaitsemansa!

Paina nyt JAA-painiketta, jotta ystäväsikin näkevät, kuinka menetellä huijareiden kanssa!

 

Lue lisää aiheesta...