Mies puhaltaa lehtiä pihalla – katso hänen reaktiotaan, kun hän huomaa, mitä lehtikasaan on piilotettu

Kaikissa onnellisissa perheissä voi nauraa toisilleen.

Minä ja sisarukseni olimme lapsina varsinaisia keppostelijoita – usein vanhempiemme kustannuksella. Muistelen niitä aikoja lämmöllä.

Tämä lehtiä raivaava isä näyttää omaavan oikein erityisen ilkikurista jälkikasvua.

Youtubessa suureksi hitiksi nousseella videolla näemme isän touhuamassa pihalla lehtipuhaltimellaan, eikä hänellä ole aavistustakaan, mitä hänen päänsä menoksi on suunniteltu. 

Jopa perheen äiti on mukana juonessa ja valmiina kuvaamaan episodin.

Youtube

Kun kuulosuojaimia käyttävä isä kävelee koko pihan suurimman lehtikasan luo ja on selvästi omassa pienessä maailmassaan.

Yhtäkkiä kuitenkin tapahtuu jotain, mitä hän ei koskaan odottanut.

Päättyy nauruun

Järkytys on niin suuri, että hän kaatuu taaksepäin. Katso alta miksi!

Lapset olivat piiloutuneet lehtikasaan pelästyttääkseen isänsä. Yhdessä äitinsä kanssa he olivat keksineet tämän jekun – ja siitähän tuli hitti.

Isän ilme on todella lyömätön.

Youtube

Onneksi kaikki päättyi nauruun – isänkin osalta, pienen järkytyksen jälkeen – ja tämä on taatusti hetki, jota he muistelevat aina.

LUE MYÖS: Tyttö lähetti kuuman lomakuvan vanhemmilleen – heidän vastauksensa on saanut ihmiset nauramaan kippurassa

LUE MYÖS: Lissa, 29, on upottanut omaisuuden peppuunsa – katso nyt, kun hän nostaa mekkonsa helmaa

Eikö olekin hienoa, että voi pitää näin hauskaa perheen kesken?