Parsikunnan ihastuttava kihlajaiskuva hämmentää verkossa – huomaatko nolon yksityiskohdan?

Nykyään teknologia hoitaa melkein kaiken puolestamme, ja useimmiten se on oikein mukavaa.

Esimerkiksi hyvien uutisten ilmoittaminen läheisille käy käden käänteessä – kuvineen päivineen!

Ennen vanhaan kun kuvat käytiin kehityttämässä ja piti muutenkin odottaa filmirullan täyttymistä sitä ehkä kiinnitti enemmän huomiota kuviensa sommitteluun.

Vaikka on mukavaa, että epäonnistuneen otoksen tilalle voi heti kokeilla uutta, voi se johtaa siihen, ettei kuviin kiinnitä tarpeeksi huomiota ja tulee paljastaneeksi jotain, mitä ei ehkä ollut tarkoitus.

Niin kävi juuri tälle pariskunnalle joka päätti ilmoittaa kaihlautumisestaan jakamalla kuvan itsestään ja hienoista sormuksistaan Facebookiin.

– Minulla on todella siunattu olo tänään, koska elämäni rakkaus kosi minua. En löydä sanoja kuvaamaan sitä, miten onnellinen olen ja miten onnekas olen. Hän ei voniut ostaa minulle oikeaa sormusta, mutta ajtushan on tärkein. Tiedän, että tulemme elämään onnellisina yhdessä, tavarasta riippumaata. Palaamme pian päivämäärän kanssa, nainen kirjoitti kuvatekstiksi.

Tuleva morsian ei kuitenkaan katsonut kuvaa aivan niin tarkasti kuin olisi kannattanut jakaessaan sen kaikkien tuttujensa näkyville.

Yksi hyvin yksityinen yksityiskohta nimittäin päätyi mukaan kuvaan.

Tutut panivat nopeasti merkille vasemmassa alakulmassa näyvän pakkauksen.

Toinenkin uutinen

Siitä alkoikin kommenttimylly.

Kyseessä oli nimittäin raskaustestin pakkaus. Morsiamen isä muun muassa pyysi tytärtään soittamaan kotiin vanhempien olessa hyvin hämmentyneitä.

Eipä auttanut kuin paljastaa toinenkin ilouutinen.

– Toisaan, kaverit, meille tulee myös vauva, nainen kommentoi tajuttuaan virheensä.

Sellaista sattuu!